tiistai 7. marraskuuta 2017

Tiimityötaitoja tulevaisuuden varalle - ajatuksia tiimijaksosta

Tiimijaksoa on käyty nyt vähän yli puolet, ja oppilaat sekä opettajat ovat saaneet muodostettua siitä jo mielipiteensä. Käytävillä ja luokissa kuulee paljon erilaisia mietteitä ja ajatuksia, mutta halusimme selvittää, mitä tiimijaksosta oikeasti ajatellaan. Joten kävimme tiimimme kanssa kyselemässä muutamia kysymyksiä oppilailta ja opettajilta.

Ensimmäisenä kysyimme, millaisia odotuksia oppilailla ja opettajilla oli tiimijaksolle ja miten ne ovat toteutuneet. Vastauksien perusteella moni lähti jaksoon suhteellisen avoimin mielin odottaen muihin tutustumista sekä helppoa ja rentoa työntekoa. Myös uuden ja erilaisen kokeilu tuntui jännittävältä. Osalla oppilaista oli kuitenkin jonkin verran skeptiset odotukset. Yökoulusta monelle jäi mukavia ja positiivisia muistoja odotetun negatiivisen kokemuksen sijaan. Oppilaat eivät ole kokeneet odotusten toteutuvan, monien mielestä tiimijakso on ollut ikävämpää kuin he odottivat. Useimmat ainakin tässä vaiheessa kävisivät mieluummin tavallisen jakson, koska he kokevat tiimityöskentelyn paljon haastavammaksi. Myös työmäärä ja vaativuus ovat yllättäneet. Opettajien näkökulmasta odotukset ovat toteutuneet suurimmilta osin.

Sitten tiedustelimme työmäärää niin sanottuun “normijaksoon” verrattuna. Kuten sanottu monia yllätti vaativuus ja työn paljous. Muutama taas kokee, että töitä on enemmän, mutta opiskelu ei ole niin stressaavaa. Joidenkin mielestä töitä ei ole enempää, mutta ne tuntuvat erilaisen työskentelytavan takia vaikeammilta. Joka viikolla saatavan viikkotehtävän suorittaminen vain muutamassa päivässä saa välillä aikaan harmaita hiuksia, kuten myös tietotekniset ongelmat tasaisin väliajoin. Myös vaatimustaso tuntuu olevan korkeampi kuin ensimmäisellä jaksolla, ainakin töistä on haastavampi saada hyviä arvosanoja. Opettajatkin kertovat työmäärän olevan huomattavasti suurempi.

Viimeinen kysymys koski odotuksia loppujaksolle. Jakson odotetaan jatkuvan samanlaisena ja työmäärän toivottavasti hellittävän loppua kohden. Opettaja Leena Sherazer uskoo tiimien alkavan toimimaan entistä paremmin ja joustavammin, hän odottaa myös muutamaa kivaa viikkotehtävää. Haastateltuja stressaa ja ahdistaa muutaman seuraavan viikon työmäärä, luvassa on romaanin lukemista, testejä useista aineista sekä tietysti viikkotehtävät. Jakso etenee joka tapauksessa mukavan ilmapiirin vallitessa ja töiden edetessä.

Kirjoittajat: Team Viiksivallut (Venla Ryyppä, Justus Toiviainen, Miska Hepokorpi, Laura Seppä-Murto, Janette Nurmisto)

Paluu arkeen